Olin jo päässyt hyvään vauhtiin Helsingissä ja löytänyt ostospaikat luomuruuille, mutta nyt täällä Jyväskylässä olen ihan hukassa.
Katariinan kaupassa olen muutaman kerran käynyt, omistaja vaikuttaa oikein mukavalle. Siellä on jonkin verran lähituottajien luomuaineksia ja RAAKAmaitoa! Oli muuten hyvää! Kiinnostaisi kokeilla minkälaista yogurttia siitä saisi tehtyä, kunhan löydän kelvollisen siemenen.
Yliopiston luomuruokapiiri, jota hieman odotin, olikin vain kerran kuussa lähituottajille suoraan tehtäviä tilauksia. Katariin kaupasta voi tehdä tilauksia kerran viikossa. Pitänee hieman tehdä vertailuja hinnan ja tarjonnan suhteen.
Seuraavana tavoitteena on oppia tekemään kauden mukaisia ruokia. Kerron ohjeita mikäli jostain tulee syötävää. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti